Uutiset

7.7.2015

Muistokirjoitus: Helena Edgren (1954–2014)

Keskiajan kuvakulttuurin tulkitsija ja kansainvälisten tutkimusteemojen välittäjä.



Helena Edgren


Suomen kansallismuseossa elämäntyönsä tehnyt keskiajan taiteen tutkija Helena Edgren (o.s. Hakamies) menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen 1.12.2014. Hän oli syntynyt Helsingissä 22. marraskuuta 1954. Kansallismuseossa Edgren työskenteli useissa tehtävissä ja lopuksi Kansallismuseon ylijohtajana. Edgren opiskeli arkeologiaa Helsingin yliopistossa, jossa teki lisensiaatintyönsä vuonna 1984 Ahvenanmaan rautakauden asutushistoriasta. Tämän jälkeen hän siirtyi taidehistorian alalle ja suuntasi kiinnostuksensa keskiaikaan.


Helena Edgren täytti juuri ennen poismenoaan 60 vuotta. Hän ei ehtinyt saada juhlakirjaa tai seminaaria, jossa olisi joko tuotu esille hänen omaa tuotantoaan tai johon hänen opiskelijansa olisivat kirjoittaneet. Myöskään hänen bibliografiaansa ei ole julkaistu. Tämä muistokirjoitus ei paikkaa tätä vajetta. Tarkoitukseni on tässä kirjoituksessa tuoda esille Helena Edgrenin merkitystä keskiajan taidehistorian asiantuntijana sekä esittää joitain käsityksiä hänen näkökulmistaan ja painotuksistaan. Tuon esille lähinnä esimerkkejä Edgrenin laajasta tuotannosta; pyrkimys ei ole bibliografiseen kattavuuteen, vaan keskusteluun tiettyjen teemojen kanssa. Haluan tällä tavoin omalta osaltani edesauttaa hänen kirjoitustensa pysymistä jatkuvasti uudistuvan keskiajan taiteen tutkimuksen piirissä ja ehkä myös muistuttaa niistä artikkeleista, joita vähemmän tunnetaan. Siten on selvää, että tässä puututaan vain osaan hänen laajasta toiminnastaan, johon kuului myös esimerkiksi Itämeren alueen kulttuuriperintöyhteistyön ja museoiden saavutettavuuden edistäminen. Myös esinetutkimukseen keskittyneen Artefacta-verkoston perustamiselle, ja sitä kautta Artefactum-lehden synnylle, oli Edgrenin tuella ratkaiseva merkitys.


Tässä kirjoituksessa käytän Helena Edgrenistä etu-, suku- ja kokonimeä asiayhteydestä riippuen, sillä tuon esille myös omia muistojani kohtaamisistamme ja Helenan merkityksestä minulle ja oman sukupolveni vanhaan taiteeseen suuntautuneille taidehistorioitsijoille.


Pohjoismaiset verkostot tutkimuksen tukena


Helena Edgren oli erityisen hyvin verkottunut pohjoismaisten keskiajan tutkijoiden parissa, minkä mahdollisti hänen erinomainen ruotsin kielen taitonsa. Hän osallistui aktiivisesti pohjoismaisen ikonografisen tutkijaverkoston toimintaan eli joka toinen vuosi järjestettäviin ikonografisiin symposiumeihin ja oli myös organisoimassa tapaamisia, kun järjestelyvastuu tuli Suomen kohdalle. Tällä toiminnalla oli suuri merkitys Edgrenin tutkijanuralle, sillä hän julkaisi artikkeleja niin verkoston ylläpitämässä Ikonographisk post (ICO) -lehdessä kuin myös laajemmissa, symposiumien esitelmien pohjalta julkaistuissa kokoelmissa. Pohjoismaiset ikonografit ovat erityislaatuinen – joku voisi sanoa myös hieman sisäänpäinlämpiävä – yhteisö, eräänlainen tieteellinen perhe eri sukupolvineen. Kuten Marianne Roos uudistuneessa ICO:ssa julkaistussa Helenan muistokirjoituksessaan lausuu: ”Ikonografiperhe on menettänyt rakkaan jäsenen.”[1] Edgrenin voikin katsoa olleen Sixten Ringbomin manttelinperijä tässä seurapiirissä.


Pidän hyvin mahdollisena, että Helena Edgren löysi myös väitöskirja-aiheensa ikonografien piiristä, sillä Anna Nilsén julkaisi vuonna 1979 lyhyen, symposium-esitelmäänsä pohjaavan artikkelin Neitsyt Marian ihmeteoista Lohjan ja Hattulan kirkoissa ICO-lehdessä. Nilsén on niitä harvoja ruotsalaisia tutkijoita, jotka lainkaan tuntevat Suomessa olevaa kuvallista materiaalia. Joka tapauksessa Helenan kiinnostus Neitsyt Mariaan ja toisaalta Lohjan ja Hattulan kirkkojen valtavan rikkaaseen kuvamaailmaan johti vuonna 1993 taidehistorian väitöskirjaan Mercy and Justice: Miracles of Virgin Mary in Finnish Medieval Wall‑Paintings. Väitöskirja julkaistiin Suomen Muinaismuistoyhdistyksen sarjassa. Lohjan nouseminen keskiöön on epäilemättä sidoksissa myös siihen, että Helenalle rakas perheen kesäpaikka sijaitsee siellä.


Itse pääsin mukaan pohjoismaiseen ikonografien piiriin Helenan kutsumana ja lähdin hänen ja Marianne Roosin kanssa ensimmäiseen symposiumiini Saarenmaalle Viroon vuonna 2004. Helena esitteli minua kollegoilleen, millä oli pitkäkantoista merkitystä urallani. Pohjoismaiset ikonografit muistavat Helenan ystävällisenä, kannustavana ja eleganttina, mikä kävi selvästi ilmi vuoden 2014 symposiumissa Tallinnassa, jossa monet osallistujat huolestuneina tiedustelivat minulta Helenan vointia. He muistavat hänet myös valmiina hauskanpitoon, mitä tuossa piirissä toteutetaan erityisesti eräänlaisissa tableau vivant -esityksissä, jotka perinteisesti kuuluvat tapaamisten juhlaillan ohjelmaan (kuva 1). Niissä esitetään edeltävien päivien esitelmissä analysoituja kuva-aiheita. Kalundborgin symposiumissa Tanskassa vuonna 2002 mukana ollut Sofia Lahti muistaa kuinka tapasi siellä Helenan eloisana, säteilevänä ja omassa elementissään – ja siten hieman erilaisena kuin minkälaisena Lahti oli tavannut hänet ensi kerran aavistuksen pidättyväisenä Museoviraston virkanaisena. Tietty pidättyväisyys ei kuitenkaan ollut merkki Helenan etäisestä asenteesta, vaan se oli osa hänen sisäistä arvokkuuttaan – ominaispiirre, jota hänen suoraselkäinen ryhtinsäkin konkreettisesti ilmensi.


1_saarenmaa
1. Helena Edgren ja Elina Räsänen ikonografisen symposiumin huvituksissa Saarenmaalla 2004. Aiheena niin sanottu niskanuora tai tulikoe (ruotsiksi ”dra gränja”). Tämä kuva-aihe on Suomessa Hattulan ja Taivassalon kirkoissa. Kuva: Stanislav Stepashko.

Helenalla oli siis tärkeä välittäjän rooli: hän toi kansainvälisesti ajankohtaisia teemoja kotimaiseen keskusteluun, kuten vaikkapa Jeffrey Hamburgerin nunnien visuaalista kulttuuria koskevat tutkimukset 1990-luvun lopulla. Monesti se varmasti oli juuri Helena, joka myös tilasi uusia teoksia Museoviraston kirjastoon – Nervanderinkadun salaperäisestä kellarista, jossa kirjasto ennen sijaitsi, saattoi tehdä mieltä ja tutkimusta avartavia yllätyksellisiä löytöjä! Keskiajan taidehistoriaan suuntautunut tutkimus on ollut muissa Pohjoismaissa huomattavasti kotimaista monipuolisempaa ja jo pelkästään tutkijoiden määrästä johtuen on sitä yhä.

 

Uutta materiaalia ja uusia tulkintoja


Keskiajan tutkija saa suhteellisen harvoin mahdollisuuden esitellä uuden löydön; Helena Edgenin kohdalla tämä tapahtui vuonna 1995, kun hän julkaisi tiedon, että Hattulan kirkossa ollut veistosfragmentti oli tunnistettu niin sanotuksi kaappimadonnaksi. Nämä ovat veistoksia, jotka tunnetaan yleisesti nimellä Vierge ouvrante tai Schreinmadonna (kuva 2). Artikkeli huomioi keskeiset tuolloin ilmestyneet saksankieliset tutkimukset ja keskittyi enemmän kuvatyypin historiaan kuin itse veistokseen.[2] Se tuli tarkemmin esitellyksi vasta muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyneessä Suomen kirkot -sarjan Hattulaa käsittelevässä niteessä.[3] Tässä Edgren myös tuo esille erittäin todennäköisen mahdollisuuden, että kirkossa säilynyt krusifiksifragmentti on kuulunut kokonaisuuteen. Veistoksessa on taidokkaita yksityiskohtia, kuten tapa, jolla Neitsyt Maria tukee omalla kädellään pientä kirjaa pitelevän Jeesus-lapsen käsivartta. Tästä monikerroksisesta ja myös feministisen kuvantutkimuksen kannalta mitä mielenkiintoisimmasta kuvatyypistä on kuluvana vuonna julkaistu uusi, mittava tutkimus.[4] Kuitenkaan ilman Helenan alkuperäistä löytöä en olisi voinut kesäkuussa 2011 viedä tuon uuden tutkimuksen tekijää, Yhdysvalloissa toimivaa professori Elina Gertsmania Hämeen sydämeen tätä veistoskappaletta tutkimaan (kuva 3).


2_Hattula
2.Hattulan kirkon niin sanottua kaappimadonnaa (Vierge ouvrante) esittävä fragmentaarinen veistos 1400-luvulta. Kuva: Elina Räsänen.

3_Hattula
3. Elina Gertsman valokuvaa Hattulan ”kaappimadonnaa” kesäkuussa 2011. Kuva: Elina Räsänen.

Ikonografiasta kiinnostuneen tutkijan tehtävä on tunnistaa kuva-aiheita ja toisinaan myös korjata aiempien tutkijoiden tulkintoja. Tällainen uudelleenmäärittely kohdistui esimerkiksi Lohjan kirkon etelälaivan maalausten joukossa olevaan kuva-aiheeseen, jota Edgren selvitti väitöskirjansa lisäksi tanskalaiselle keskiajan tutkijalle Ulla Haastrupille omistetussa juhlakirjassa.[5] Kalkkimaalausten tutkimuksen uranuurtaja Emil Nervander oli kirjannut vuonna 1886 ylös seurakuntalaisten käsityksen siitä, että kuvassa olisi rikas mies helvetin kidassa sekä Lazarus Abrahamin sylissä, minkä käsityksen myöhempi tutkimus oli toistanut. Koska Edgren oli väitöskirjatutkimuksessaan selvittänyt Neitsyt Marian ihmetekoja, hän tarjosi uutta selitystä näihin tutkimuksiin pohjaten: kuva esittää Mariaa Jeesus-lapsi sylissään ja pappia, joka ei jakanut tarpeeksi rikkauksiaan köyhille kärsien siksi kiirastulessa niin kuumuudesta, kylmyydestä kuin janostakin. Jälkimmäinen puute oli kuvattu esittämällä mieshahmo erikoisesti kieli ulkona suusta. Neitsyt Maria siis ei ollut ainoastaan taivaan kuningatar, vaan, kuten Edgren tuo esille, Regina infernorum, joka saattoi pelastaa ihmisiä jopa kiirastulesta. Yhdistäen tämän tulkinnan Riitta Pylkkäsen ja Tove Riskan aiempiin tutkimuksiin Edgren myös esittää, että kuva-aihe oli maalattu Pyhän Martin alttarin läheisyyteen, jolloin sen teema köyhille antamisen tärkeydestä olisi vahvistunut.

 

Kulttuurihistoriallinen painotus ja kansansivistystyön arvostus


Helena Edgren oli kulttuurihistoriallisesti orientoitunut keskiajan kuvamaailman tutkija. Häntä kiinnosti kuvien ikonografia ja niiden niin yleiseurooppalaiset kuin paikallisetkin tulkintahorisontit. Usein hänen kirjoituksensa etenevätkin siten, että hän kuvaa ensin yleistä, laajempaa historiallis-aatteellista kehystä ja siirtyy sen jälkeen empiiriseen aineistoon, tavallisimmin keskiajan Suomea koskevaan. Edgren ei ollut niinkään kiinnostunut tekijästä, ajoituksista tai tiettyjen työhuoneiden käsialasta, vaan katsojasta, kuvien käytöstä ja tilaajien roolista osana ajan muuta toimintaa.


Ritva Wäreen – joka oli Helena Edgrenin edeltäjä Kansallismuseon ylijohtajana – juhlakirjaan kirjoittamassaan artikkelissa hän nosti esille teosten tilaajakysymyksen ja erityisesti ei-kirkollisten tahojen näkyvyyden tai vaikutuksen teosten kuvaohjelmiin. Hän hyödynsi eurooppalaista vertailumateriaalia sekä Uppsalan yliopiston taidehistorian professorin Jan von Bonsdorffin aiempia tutkimuksia Itämeren kaupasta. Edgren pohti, näyttäytyvätkö tilaajien omat intressit Suomessa olevassa keskiajan taiteessa, erityisesti Lohjan ja Hattulan kirkkojen maalauksissa, ja korosti seurakuntalaisten roolia neljäntenä osana päätöksenteossa kirkollisen ja maallisen vallan sekä maalariryhmän rinnalla.[6] Hattulan kirkon kohdalla hän mielestäni tukeutui tulkinnassaan liikaa Lars Petterssonin – joka Hattula-tutkimuksessaan oli kaukana omalta erityisalaltaan – päätelmiin Åke Jöransson Tottin keskeisestä roolista.[7] Tarkempien kirjallisten lähteitten puuttuessa monet keskiajan taiteen kysymykset ovat aina avoimia uusille tulkinnoille, joita vaihtuvat näkökulmat ja kontekstualisoinnit tuovat esiin. Edgren päättikin artikkelinsa näihin ajatuksiin: liikumme todennäköisyyksien ja mahdollisuuksien alueella, emme rankelaisessa ideaalissa siitä, että historian tutkimuksen tulee kuvata asiat niin kuin ne tapahtuivat.


Kulttuurihistoriallinen suuntautuminen, ja epäilemättä myös tausta arkeologiassa, vaikutti siihen, että Helena Edgren oli kiinnostunut keskiajan esineellisestä ja materiaalisesta kulttuurista. Täten voisi sanoa hänen ennakoineen niin sanottua materiaalista käännettä, jolla on kuvattu 2000-luvulla noussutta uutta kiinnostusta teoksen materiaaliseen olomuotoon. Mainiossa Ting och tanke -nimisessä julkaisussa Edgren analysoi Hollolan kirkon poikkeuksellisen rikasta esineellistä kokonaisuutta peilaten sitä katolista messua leimaavaan draamallisuuteen.[8] Kuten Edgrenin artikkelit aina, myös tämä on ansiokkaasti kuvitettu, sillä virkatyönsä ansiosta hän pystyi hyödyntämään Museoviraston kuva-arkistoa laajasti ja veloituksetta – tässä artikkelissa on muun muassa harvoin, jos koskaan, muualla julkaistuja Selim A. Lindqvistin, Lars Sonckin ja John Stoplen hienoja piirustuksia Hollolasta Suomen Muinaismuistoyhdistyksen viidenneltä taidehistorialliselta tutkimusretkeltä vuonna 1892.


Laajalle yleisölle suunnatut kirjoitukset muodostavat tärkeän osan Helena Edgrenin tuotantoa – hänellä oli selkeä halu oikaista ja monipuolistaa käsityksiä ”pimeästä” keskiajasta, luostareihin pakotetuista neitseistä ja katolisen uskon normatiivisuudesta. Edgren olikin erittäin yleistajuinen kirjoittaja ja osasi välittää laajat tietonsa tiiviissä paketissa. Hän oli mukana tekemässä niin koulukirjoja, yleisteoksia kuten Suomen kulttuurihistoria (2002), kuin tietystä kohteesta laadittuja opaskirjasiakin. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluu Pyhä Henrikin sarkofagi vuodelta 1996, jossa annetaan Kansallismuseon kävijälle perustiedot esineestä, siihen liittyvästä pyhimyskultista ja erityisesti siitä, kuinka tarinan ainekset näkyvät sarkofagin messinkilaatoissa (museossa on esillä laattojen kopiot).[9] Mieleenpainuvasti Helena mainitsee, kuinka ”sarkofagi on ainoa lajinsa edustaja, joka on onnistunut uhmaamaan ihmisten taipumusta muuttaa taide-esineet tykinpiipuiksi”.[10]


Edellä mainittu kirjanen toi Pyhän Henrikin legendan kuvauksen yleisön tietoisuuteen jo paljon ennen kuin siihen kohdistuneet laajemmat tutkimukset valmistuivat ja oli siten omalla tavallaan pohjustamassa maaperää niiden vastaanotolle myös akateemisen maailman ulkopuolella.[11] Edgren palasi Pyhä Henrik -aiheeseen vuonna 2006 toimittamalla Tuukka Talvion ja Eva Ahlin (myöhemmin Ahl-Waris) kanssa Suomen Museo ja Finskt Museum -lehtien yhteisen erikoisnumeron, jossa hän itse kirjoitti Pyhän Henrikin ikonografiasta.[12] Edgren hyödyntää tarkastelussaan piispojen sinettejä, sillä niiden ajoitus on tarkempaa kuin esimerkiksi puuveistosten, ja esittää, että niissä olevat kuvaukset ovat voineet vaikuttaa muuhun kuvastoon.[13]


Myös toisen, ja huomattavasti merkittävämmän pohjoismaisen pyhimyksen, Pyhän Birgitan tunnettuudelle Suomessa oli Helena Edgrenillä oleellinen rooli. Pyhän Birgitan juhlavuonna 2003 hän järjesti Kansallismuseoon pienoisnäyttelyn, joka avattiin samana päivänä 3.3.2003 kuin museon auditoriossa pidettiin seminaari samasta aiheesta. Puhujina olivat Helenan lisäksi muun muassa birgittalaisnunna, sisar Marja-Liisa, Henrik Lilius ja niin ikään jo edesmennyt keskiajan tutkimuksen pioneeri Päivi Setälä. Edelleen hän osallistui yhteispohjoismaiseen ”Birgitta och Östersjön” -nimiseen seminaariin Hanasaaressa ja sitä seuraavaan retkeen Piritan luostariin Tallinnaan.


Juhlavuonna ilmestyi myös Setälän ja Eva Ahlin toimittama suurelle yleisölle tarkoitettu artikkelikokoelma, jossa Helena Edgren kirjoitti Birgittaa esittävistä kuvista Suomessa. Tässä artikkelissa Edgren ei tyydy ainoastaan käymään läpi Birgittaa esittäviä kuvauksia ja Naantalin luostarin veistoksia, vaan tarjoaa lukijalle oleellista tietoa keskiajan veistoksista. Hän tuo esille värien ja maalaustyön keskeisen merkityksen ja mainitsee, kuinka monet säilyneet veistokset ovat nykyään kuin ”alkuperäisen veistoksen varjokuva”.[14]

 

Vastaanottajan ja kokijan näkökulma


Käyttäjälähtöinen tarkastelu sai Helena Edgrenin tuomaan esille monia keskiajan kuvamaailman kiinnostavia puolia, kuten kuvan ja sen esittämän henkilön yhteenkuuluvuus, veistosten käyttö liikuteltavina hartausvälineinä sekä visuaalisen kulttuurin moninaisuus ja sen saavutettavuus myös kirkkojen ulkopuolella.[15]


Viime vuosina kun kiinnostus kuvien toimijuuteen, elävyyteen ja vaikuttavuuteen on kasvanut, on syytä muistaa, kuinka Edgren toi esiin, että veistoksista oli tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon elävän ihmisen näköinen: ”keskiaikaiset legendat ovat täynnä kertomuksia, joissa veistos yhtäkkiä herää henkiin ja toimii elävän ihmisen tavoin. Veistoksille myös annettiin lahjoja, esimerkiksi koruja tai kalliita vaatteita.”[16]


Ehkä juuri väitöskirjan tutkimuskohde sai Edgrenin perehtymään syvällisemmin vastaanottajan kokemusmaailmaan. Siten voisi sanoa hänen hyödyntäneen tavallaan antropologista näkökulmaa – ennen kuin jo aiemmin mainittuun materiaalisuutta painottavaan paradigmaattiseen käänteeseen liittyvä ”antropologinen käänne” pääasiassa Hans Beltingin tutkimusten myötä sai laajaa jalansijaa keskiajan tutkimuksessa. Neitsyt Marian ihmetekojen kuvaukset liittyvät vahvasti juuri katsojan kokemukseen. Niihin sisältyviin moniin teemoihin sisältyy ajatus Mariaa esittävien kuvien heräämisestä henkiin: näissä tarinoissa ja niiden kuvauksissa tulee esiin keskiajan teosten ”voima” ja kyky toimia pyhän henkilön paikantumana ja siten liikkua elämän ja kuoleman välimaastossa. Tämä näyttäytyy Lohjan ja Hattulan kirkoissa niin Akvitanialaisen nuorukaisen kuvauksessa (kuva 4) kuin aiheessa, jossa eläväksi muuttunut Maria pelastaa kirkkomaalarin putoamiskuolemalta, pirun hajotettua tämän maalaustelineet. Edgren hyödynsikin tutkimuksessaan tuolloin tuoretta, nyt vakaaseen klassikkoasemaan noussutta David Freedbergin teosta Power of Images (1989), joka yhdessä Beltingin Bild und Kult -teoksen (1994/1990) kanssa avasi latua uudelle, keskiajan kuvien ”taide-merkitystä” kyseenalaistavalle polulle.


4_Lohja
4. Neitsyt Mariaa esittävä veistos on herännyt henkiin ja armon osoituksen paljastaa rintansa. Keskellä alttarilla istuva Jeesus-lapsi ja oikealla polvistuva, rikas ja katuva akvitanialainen nuorukainen. Myöhäiskeskiaikainen kalkkimaalaus Lohjan kirkosta.
Kuva: Elina Räsänen.

Helena Edgrenin väitöskirjan yhtenä uraauurtavana saavutuksena pidän sitä, kuinka hän otti folkloristisen aineiston mukaan tutkimukseen ja hyödynsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoa. Tällä pääosin 1800-luvulla kerätyllä aineistolla ei aiemmin juuri myöhäisyytensä kannalta katsottu olevan roolia keskiajan tutkimuksessa, mutta sittemmin – suullisen perinnön arvostuksen nousun ja ylipäänsä kirjallisten lähteiden ylivallan poistumisen myötä – nämäkin aineistot ovat saaneet uutta arvoa myös muiden tieteenalojen kuin folkloristiikan parissa. Kyse ei luonnollisesti ole loitsujen, runojen tai tarinoiden välittämästä suorasta keskiaikaa koskevasta tiedosta, mutta niiden avulla voi kuitenkin tavoittaa aikakerrostumia ylittäviä uskomuksiin liittyviä ajattelun säikeitä, joita esimerkiksi hallinnollinen asiakirja-aineisto ei pysty välittämään.


Helena Edgren olikin yksi niistä tutkijoista, jotka 1990-luvulla enenevässä määrin kiinnostuivat myös katveeseen jääneistä, taiteelliselta laadultaan vähemmän arvostetuista keskiajan kuvista. Hän pyrki avaamaan niin sanottujen primitiivisten kalkkimaalausten tutkimusta. Kiinnostus näihin maalauksiin, joita sittemmin on alettu yleisesti kutsua myös rakentajamaalauksiksi, on jatkunut: vuonna 2012 ilmestyi Katja Fältin ei-ammattilaisten tekemiä maalauksia käsittelevä väitöskirja.[17] Vuonna 2003 julkaistussa artikkelissaan Edgren toi Suomessa olevia ”primitiivisiä” maalauksia kansainvälisen tutkimuksen piiriin – ja arvovaltaisessa seurassa: History and Images -kokoelmassa on muina kirjoittajina muun muassa sellaisia keskiajan tutkimuksen merkkihenkilöitä kuin Jean Wirth, Michael Camille, Francis Haskell and Jean-Claude Schmitt. Tässä artikkelissa Edgren kartoitti materiaalia ja selvensi tutkimushistoriaa kirjoittaen Emil Nervanderin osuudesta historisoiden ja kontekstualisoiden, vailla sitä jälkiviisautta, jolla tämän tutkimuksen pioneerin tekemisiä usein on tarkasteltu.[18] Vaikka Edgrenin artikkelin otsikko ”’Primitive paintings’: the Visual World of Populus Rusticus” saattaa äkkiseltään harhauttaa luulemaan toisin, hän korostaa, että kyseessä ei ollut ainoastaan köyhempien kansanosien kuvasto, vaan maalaukset ”edustavat koko seurakunnan yleistä aatemaailmaa”.[19] Edgren painottaa lisäksi maalausten moninaisuutta: esimerkiksi Pyhtään kirkon kuvat ovat selkeästi katolisen kirkon piiristä vain niiden tekotavan ollessa ”primitiivinen”, kun taas Maarian kirkon maalausten välittämää maailmaa hän valaisee vertaamalla sitä vanhojen esikristillisten loitsujen ja kansanrunouden sfääriin, jossa perinteet yhdistyvät, mutta jonka monet elementit jäävät nykykatsojalle tuntemattomiksi.[20]


Helena Edgrenillä oli katsojalähtöinen näkökulma myös hänen tarkastellessaan Kristuksen kärsimystä kuvaavia seinämaalauksia suomalaisissa kirkoissa. Vuonna 2004 julkaistussa, peräti kymmenen vuotta aiemmin pidetyn ikonografisen symposiumin esitelmistä kootussa kokoelmassa Edgren mainitsee kärsimystematiikan suosion taustalla niin mustan surman kuin ristiretkillä saadut kokemukset Raamatun tapahtumapaikoista.[21] Hän pohtii kärsimyskuvia suhteessa suosittuun Ristintie-hartauteen ja esittää – muun muassa vertaamalla maalauksia ruotsalaisen Tortunan kirkon Ristintie-paneelimaalauksiin (nyk. Historiska museet, Tukholma) – että erityisesti Lohjan kirkon kuvasarja oli maalattu toimimaan osana tätä hartautta.[22] Tämä on hyvin uskottava tulkinta. Lisäksi mielestäni ratkaisu maalata Golgatan risti pohjoisseinälle kolme kertaa peräkkäin kertoo asteittaisen etenemisen ajatuksesta.


Tukija ja mentori


Helena tuki nuoria tutkijoita ja jakoi tietoaan; anteliaasti hän suositteli minuakin eri yhteyksissä. Helenan ”sijaisena”, hänen itsensä ollessa estynyt, pääsin pitämään yhden ensimmäisistä esitelmistäni Eurajoen keskiaikapäivillä kesällä 2004, aiheena yksi yhteinen kiinnostuksen kohteemme, Neitsyt Marian kuvaukset.


Samana vuonna 2004 osallistuin Helenan kanssa Leedsin yliopiston järjestämään jokavuotiseen kansainväliseen keskiajantutkijoiden konferenssiin (IMC). Hän toimi moderaattorina Pyhää Birgittaa käsittelevässä sessiossa. Esitelmien kuuntelemisen lomassa teimme kävelyretkiä kampusalueella ja juttelimme niin taiteesta kuin lapsistakin. Tämän Leedsin konferenssin jatkumona kokoonnuimme pienen tutkijaryhmän kesken jonkin aikaa Museoviraston neuvotteluhuoneessa vanhan taiteen tutkimuksen merkeissä, Helena vetäjänä. Toiminta tarjosi vertaistukea, mutta Helenan esimerkillinen tapa toimia antoi myös mallia siitä, kuinka opintopiirit tai vastaavat verkostot ylipäänsä toimivat mielekkäällä tavalla, toisia kunnioittavassa hengessä. Tähän piiriin kuuluivat muun muassa relikvaarioista väitöstutkimusta valmisteleva Sofia Lahti, Naantalin luostarin historiakuvasta väitellyt Eva Ahl-Waris, italialaisista alttarimaalauksista väitellyt Sinebrychoffin museon nykyinen intendentti Ira Westergård sekä pietistisiä embleemejä tutkinut Johanna Vuolasto. Viimeksi mainitun väitöstutkimuksessa – joka mainiosti osoittaa kuinka keskiajan kuvamaailma jatkoi elämäänsä uusissa kuoseissa – Helena toimi myös ohjaajana.[23]


Kävimme tutkijapiirin kanssa myös vuonna 2005 opintomatkalla Tallinnassa, jossa virolainen tutkija Liia Rebane esitteli meille omaa tutkimusmateriaaliaan eli 1500-luvun kirjansidoksia (kuva 5). Näistä Rebane myös kirjoitti Helena Edgrenin ja Eva Ahl-Wariksen toimittamassa Finskt Museumin erikoisnumerossa.[24] Itse sain merkittävintä tukea Helenalta tutkijaurani aivan alkumetreillä, 2000-luvun alussa: olin töissä Museovirastossa kehittämistehtävissä, mutta keskiajan taiteeseen kohdistuvat jatko-opintohaaveet mielessäni. Kysyin Helenalta, tuolloiselta historian osaston yli-intendentiltä, ehtisikö hän kommentoida imettävän Neitsyt Marian kuvauksia käsittelevää pro gradu -työtäni. Voisiko siitä lähteä kehittämään jotain, mutta kotimaassa olevan tutkimusmateriaalin perusteella? Helena ymmärsi hyvin, kun lasten vuoksi halusin tarkastella Suomessa olevaa ja siten helpommin saavutettavissa olevaa materiaalia, koska osasyynä hänen siirtymiseensä arkeologiasta taidehistoriaan oli ollut perhe. Hänen miehensä Torsten Edgren on arkeologi ja (molempien vanhempien) kaivausmatkat eivät olisi olleet helposti organisoitavissa. Keskustelujemme seurauksena Helena sai minut ylipäänsä huomaamaan Pyhän Annan, Marian äidin ja Jeesuksen isoäidin monet kuvaukset ja innostumaan niistä. Tästä alkoi matka, jonka päätteeksi Helena ja Torsten Edgren olivat kanssani juhlistamassa tohtorintutkintoani. En kuitenkaan karonkassa jännitykseltäni kyennyt pitämään kuin pakolliset puheet, joten Helenankin ansaitsema kiitospuhe jäi vain ajatuksiini. Olen nyt tuonut esiin joitain niistä asioista, joita olisin tuolloin halunnut sanoa.


5_Tallinna_kirjat
5. Liia Rebane (keskellä) esittelee kirjansidoksia Tallinnan kaupunginmuseossa kesällä 2005. Mukana Eva Ahl, Sofia Lahti ja Johanna Vuolasto.
Kuva: Elina Räsänen.

Helena Edgren välitti monia uusia näkökulmia kotimaiseen keskiajan taiteen tutkimukseen. Tässä tärkeänä taustatekijänä olivat hänen vilkkaat pohjoismaiset kontaktinsa, hänen tutkimuksellinen kotipesänsä. Sidos toimi myös toiseen suuntaan, sillä hän vei Suomessa olevaa materiaalia skandinaavikollegoiden tietoisuuteen. Helena halusi monella tavoin tukea häntä nuorempien tutkijoiden urakehitystä sekä työn ja perheen yhdistämistä kaikkia rikastuttavalla tavalla: hän kirjoitti auliisti apurahasuosituksia, kommentoi tekstejä ja tuki niiden julkaisemista sekä – kuten monet lämpimästi muistelevat – oli aina valmis antamaan kannustavan taputuksen olkapäälle. Helenan ammatillinen elämäntyö ei siis jatku ainoastaan hänen omissa kirjoituksissaan, vaan myös meidän, jotka saimme häneltä uusia ajatuksia, innoitusta ja rohkaisua.

 


Elina Räsänen


 

 

 

Kirjallisuus

 

Ahl-Waris, Eva 2010. Historiebruk kring Nådendal och den kommemorativa anatomin av klostrets minnesplats. Skrift utgiven av Societas Sanctae Birgittae. Kirkkonummi.

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19437


Belting, Hans 1994. Likeness and Presence. History of the Image before the Era of Art. University of Chicago Press, Chicago. (Trans. Edmund Jephcott) Alkuteos Bild und Kult. Eine Geschichte des Bildes vor dem Zeitalter der Kunst, 1990).


Edgren, Helena 1993a: Mercy and Justice. Miracles of Virgin Mary in Finnish Medieval Wall‑Paintings. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 100, Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.


Edgren, Helena 1993b: ”Lazarus i Abrahams sköte – eller den girige klerken i skärselden”. S. 127–132. Det iconographiske blik. Festskrift til Ulla Haastrup. København: Falcon.


Edgren, Helena 1995: ”Skåpmadonnan i Hattula. Ett intressant ”fynd” i Finland”. S. 22–30. Iconographisk post 4/1995.


Edgren, Helena 1997a. ”Kalkkimaalaukset” (Tove Riskan käsikirjoituksen pohjalta). Hattulan ja Tyrvännön kirkot. Suomen kirkot 20.


Edgren, Helena 1997b. ”Keskiaikaiset veistokset”. Hattulan ja Tyrvännön kirkot. Suomen kirkot 20.


Edgren, Helena 1998. ”Hollola kyrkas biskopsstol och antemensale – rekvisita i mässans liturgiska drama”. S. 277–292. Ting och tanke. Ikonografi på liturgiska föremål, red. Ingalill Pegelow. Antikvariska serien 42, Stockholm: KVHAA.


Edgren, Helena 2000. ”Keskiajan kirkollinen kuvataide käyttäjän näkökulmasta”. S. 56–64. Kirkko kulttuurin kantajana. Helsinki: Kirkkohallitus.


Edgren, Helena 2002: ”Keskiajan kuvataide”. Suomen kulttuurihistoria I. Helsinki: Tammi.


Edgren, Helena 2003a: ”’Primitive’ Paintings: the Visual World of Populus Rusticus”. S. 301–322. History and Images. Towards a New Iconology, edited by Axel Bolvig & Philip Lindley. Medieval Texts and Cultures of Northern Europe 5. Turnhout: Brepols.


Edgren, Helena 2003b: ”Pyhä Birgitta ja Suomen keskiaikaiset veistokset ja maalaukset”. S. 82–121. Pyhä Birgitta. Euroopan suojeluspyhimys, toim. Päivi Setälä & Eva Ahl. Helsinki: Otava.


Edgren, Helena 2004: “The Passion of Christ in Late Medieval Wall-Paintings”. S. 215–228. Images of Cult and Devotion. Function and Reception of Christian Images in Medieval and Post-Medieval Europe, edited by Søren Kaspersen. Copenhagen: Museum Tusculanum Press.


Edgren, Helena 2005: ”Beställaren och bildinnehållet – några exempel från Finlands medeltida kyrkor”. S. 137–146. Museon muisti. Ritva Wäreen juhlakirja. Taidehistoriallisia tutkimuksia 31, Helsinki: Taidehistorian seura.


Edgren Helena 2007: ”Sankt Henrik, helgonet och hans bild”. S. 87–100. Suomen Museo – Finskt Museum (2006).


Edgren, Helena & Lamminen, Tiina: 2002: Keskiajan satakuntalaisten taivaalliset auttajat / Ulvilan kirkon keskiaikaiset pyhimysveistokset. [näyttelyluettlo] Satakunnan museo 14.6.–29.9.2002, Pori.


Edgren, Helena ja Melanko, Kirsti 1996: Pyhän Henrikin sarkofagi. Helsinki: Museovirasto.


Fält, Katja 2012: Wall paintings, Workshops, and Visual Production in the Medieval Diocese of Turku from 1430 to 1540. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 120, Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.


Fält, Katja 2013: “Locality, nation and the ‘primitive’ – notions about the identities of late medieval non-professional wall painters in Finnish historiography from 1880 to 1940”. S. 1–18. Journal of Art Historiography, Number 9, December 2013.

https://arthistoriography.files.wordpress.com/2013/12/falt.pdf (viitattu 20.2.2015)


Gertsman, Elina 2015: Worlds Within. Opening the Medieval Shrine Madonna. University Park: Penn State University Press.


Heikkilä, Tuomas 2005: Pyhän Henrikin legenda. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1039, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Hockman, Tuula 1989: ”In honorem sancte crucis et sancte Anne. Hattulan Pyhän Ristin kirkon myöhäiskeskiaikaisen maalauskuvaston suunnittelu. Julkaisematon pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Historian laitos.


Lahti, Sofia 2014: ”Pyhimysten uudet ruumiit, eli millaisten esineiden luo pyhiinvaeltajat vaelsivat?” S. 279–297. Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla – kun maailma aukeni. Toim. Sari Katajala-Peltomaa, Christian Krötzl, Marjo Meriluoto-Jaakkola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1399. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Nilsén, Anna 1979: ”Marie underverk i Hattula och Lojo”. S. 23–32. Iconographisk post 1979/2.


Rebane, Liia 2009: ”Ett okänt bokband av Kaspar Meuser.” S. 35–54.”Den långa medeltiden”. Mikael Agricolas tid. Finskt Museum 2008.


Roos, Marianne 2015: ”Helena Edgren 1954–2014 in memoriam”. S. 70–71. Iconographisk post 2015/1. http://ojs.abo.fi/index.php/ico/article/view/940/1278


Räsänen, Elina 2009: Ruumiillinen esine, materiaalinen suku. Tutkimus Pyhä Anna itse kolmantena -aiheisista keskiajan puuveistoksista Suomessa, Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 116, Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.


Räsänen, Elina 2013: “The Craft of the Connoisseur: Bernt Notke, Saint Anne and the Work of Hands”. S. 25–45. Art, Cult and Patronage: Die Visuelle Kultur im Ostseeraum zur Zeit Bernt Notkes, Uwe Albrecht & Anu Mänd (Hrsg.). Kiel: Verlag Ludwig.


Valkeapää, Leena 2015: Vapaa kuin lintu. Emil Nervanderin elämä. Taidehistoriallisia tutkimuksia 47. Helsinki: Taidehistorian seura.


Vuolasto, Johanna 2011: Pietismin kuva – ikkuna yksityiseen hengellisyyteen. Johann Arndtin opetukset pietistisen embleemin perustana. Kouvola: omakustanne.


Westergård, Ira 2007: Approaching Sacred Pregnancy. The Cult of the Visitation and Narrative Altarpieces in Late Fifteenth-Century Florence. Bibliotheca historica 109. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

 

 

 



[1] Roos 2015: 70.


[2] Edgren 1995.


[3] Edgren 1997b: 27–29, 33–34.


[4] Ks. Gertsman 2015.


[5] Edgren 1993a: 117; 1993b.


[6] Edgren 2005: 142.


[7] Edgren 2005: 144; ks. myös Edgren 1997a: 42. Sen sijaan Tuula Hockmanin (1989) julkaisemattoman pro gradu -tutkielman hyödyntäminen olisi tarkentanut analyysia. Ks. asiasta tarkemmin Räsänen 2009: 88.


[8] Edgren 1998.


[9] Edgren & Melanko 1996.


[10] Edgren & Melanko 1996: 41.


[11] Tässä mainittakoon erityisesti Heikkilä 2005.


[12] Edgren 2007.


[13] Edgren 2007: 94. Edgren tarkentaa Pyhän Henrikin kuvallisten esitysten lukumäärää ja attribuointeja. Akaan kirkosta olevan Pyhän Henrik -veistoksen hän (2007: 97) yhdistää Bernt Notkeen tai tämän työhuoneeseen, tarkoittaen arvatenkin Henning von der Heidea tai ns. Imperialissima-mestaria – näiden henkilöllisyydestä, tuotannosta ja suhteesta Notkeen käydään jatkuvaa keskustelua, ks. Räsänen 2013.


[14] Edgren 2003b: 93.


[15] Ks. Edgren 2000. Ks. myös Edgren ja Lamminen 2002.


[16] Edgren 2003b: 93.


[17] Fält 2012.


[18] Asennoitumisesta Emil Nervanderiin ks. Valkeapää 2015. ”Primitiivisten” maalausten tutkimushistoriasta Suomessa laajemmin ks. Fält 2013.


[19] Edgren 2003a: 315.


[20] Edgren 2003a: 322.


[21] Edgren 2004: 216.


[22] Edgren 2004: 224–226.


[23] Westergård 2007; Ahl-Waris 2010; Vuolasto 2011; Lahti 2014.


[24] Rebane 2009.


Palaa otsikoihin



 
normal-size-image-placeholder

Uutiset

ISSN 2342-0146


Haluatko uutisesi palstalle?

Ota yhteyttä verkkopalvelun toimitukseen:
esinetutkimus@gmail.com

Uutispalstalla julkaistavia juttutyyppejä:


  • Arvio (kirja-, näyttely- tai muu arvio)
  • Kolumni (kantaaottava, poleeminen kirjoitus)
  • Muistokirjoitus
  • Museoiden kuukauden esineet -uutinen
  • Näkökulma-haastattelu (henkilöhaastattelu esinetutkimusta painottaen)
  • Puheenvuoro (kannanotto alan ammattilaiselta)
  • Uutinen (ajankohtaisesta näyttelystä, kurssista, palkinnosta, tapahtumasta, konferenssista, seminaarista, verkkosivustosta, henkilövaihdoksesta, julkaisusta, projektista, esinelöydöstä jne.)
  • Väitöslektio


 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä