Uutiset

31.10.2018

Arvio: Viipurin hopeat

Marketta Tamminen tekee arvokasta esinekulttuurin perustutkimusta teoksessaan Viipurin hopeat.


Viipurin


Marketta Tamminen: Viipurin hopeat: hopeasepäntyötä ja kulttuurihistoriaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. 205 s.

 


Entinen Porvoon museon johtaja, pitkäaikainen museoalan veteraani Marketta Tamminen on kirjassaan perehtynyt viipurilaisen hopeaan ja jättänyt jälkipolville erinomaisen perusteoksen, joka pyrkii laajentamaan käsitystämme suomalaisen hopeasepäntyön korkeasta tasosta sekä merkityksestä. Teoksena Viipurin hopeat on selkeä ja helposti lähestyttävä, eikä sen merkitystä kotimaisen esinekulttuurin tutkimukselle voi liioin vähätellä. Laadukkaita perusteoksia suomalaisesta käsityöstä kun ilmestyy harvakseltaan. Katja Hagelstamin ottamat tasokkaat valokuvat, joita löytyy kirjasta viljalti, tekevät oikeutta viipurilaisen hopean loistolle.

 

Teos toimii varsin oivana lähdeteoksena hopeasta kiinnostuneille ja sitä tutkiville, sillä sen lopusta löytyy lista viipurilaisten hopea- ja kultaseppien leimoista. Kiitettävää on listassa erityisesti sen kattavuus, sillä se ei rajoitu vain leimoihin, vaan sisältää myös tarkoin laaditut selvitykset tekijöiden elämänvaiheista ja tunnetuista töistä museoissa ja yksityisissä kokoelmissa.


viipurinhopeat1

Teoksessa tutkitut hopeaesineet ovat museokokoelmien ja seurakuntien sakastien ohella yksityiskokoelmista, jotka Tamminen on saanut tietoonsa antiikkikauppiaiden avustuksella. Harrastajien ja antiikkikauppiaiden merkitys esinetutkimukselle tuntuu ilmeiseltä aikana, jolloin esineitä koskevan perustutkimuksen osuus museotyössä on vähentynyt. Sama näkyy hiljattain Kansallismuseon Hämeen linnassa järjestetyssä näyttelyssä Hohto - Suomalainen hopea 1600-1830, sekä näyttelyjulkaisussa, jossa mukana ovat olleet Tammisenkin kirjassa kiitoksen ansainneet antiikkikauppiaat Arthur Aminoff ja Christina Bäcksbacka. Marketta Tamminen on itsekin vaikuttanut Kansallismuseon näyttelyn taustalla. On mielenkiintoista, että suomalaista hopeaa on käsitelty näin lyhyessä ajassa kaksin verroin.

 

Tammisen teos käsittelee taidekäsityön tuotoksia, hopeaseppien kädenjälkeä, ja jättää siten rajauksensa ulkopuolelle teollisesti tuotetun hopean. Kirjassa käydään läpi erilaiset hopean esineryhmät kannuista lusikkoihin sekä erilaiset tyylikaudet keskiajalta 1900-luvun alkupuolelle. Pidän huomionarvoisena, että Tamminen on käyttänyt tutkimuslähteenään aikaisemmin hopean tutkimuksessa täysin hyödyntämättömiä Kontrollilaitoksen leimausluetteloita, jotka ovat säilyneet vuodesta 1858 alkaen ja jotka paljastavat yksityiskohtaisia tietoja seppien tuotannosta.

 

Kirkollinen hopea on yksi keskeisiä kokonaisuuksia Tammisen tutkimassa esineaineistossa ja hän huomauttaa, että sen perusteella voidaan päätellä kirkkojen vaurauden ohella paljon myös muun väestön omaisuudesta. Viipurissa on ollut merkittäviä henkilöitä, joista eräs on oman pienen osuutensa kirjassa lunastanut Erik Andersson Trana, 30-vuotisen sodan aikana ansioitunut armeijan talousmies. Trana oli avioitunut Margareta Eketrän kanssa. Tämän isä oli Viipurin käskynhaltija Sven Magnusson Eketrä, aiemmin jopa Tukholman linnan voutina toiminut mies. Tamminen arvuuttelee tässä erityisessä saksalaiselle Sifridus-kalkille omistetussa osuudessa Suomen merkittävimmän keskiaikaisen hopeaesineen lopullista päätymistä Viipurin tuomiokirkkoon. Kenties Saksissa sotamatkalla ollut Trana on ollut kaiken takana? Kirjan muissa yksityiskohtaisemmin tutkituissa tapauksissa Tamminen kertoo muiden muassa viipurilaisen kultaseppä Salomon Langenin tilauskirjasta ja kultaseppäsuku Dammertista. Yhdistettynä vahvaan esinekeskeiseen analyysiin nämä mielenkiintoa herättävät kertomukset esineiden takaa jaksottavat kirjan lukukokemusta miellyttävällä tavalla.


viipurinhopeat2
 

Kirjan taitto on siisti ja pääsääntöisesti hyvin onnistunut, vaikka toisinaan kuvituksen ja niissä esiintyvien esineiden analyysit olisivat voineet olla paremmin kohdistetut. Sisällön seuraaminen onnistuneesti vaatii lukijalta tarkkaavaisuutta ja ajoittaista selaamista, mikä on sinänsä tyypillistä tämän kirjagenren edustajalta.

 

Kirjaa lukiessa tulee ilmeiseksi viipurilaisen hopean korkea taso ja kuvien kautta taidokkaan hopeasepäntyön kädenjälkeä ihmetellessä mieleen nousee keskeisimpänä ajatus: kyllä meillä pienessä Suomessakin on osattu! Vaikka viipurilaista hopeaa on Tammisen mukaan vanhastaan pidetty jälkijättöisenä – esimerkiksi barokki eli tyylinä Viipurissa kauan – korkeasta osaamisesta ja tyylien hallitsemisesta käy todisteena jopa Valtiollisen Eremitaasin kokoelmiin kelvannut viipurilaisseppä Henrik Roseniuksen mestarinnäyte vuodelta 1724. Tammisen teos osoittaa jälleen kerran esineellisen historiatutkimuksen merkityksen ja vetovoiman.

 

 

Lassi Patokorpi

Kirjoittaja on verkkopalvelun toimituksen jäsen ja 1900-luvun alun miesten vaatteisiin ja taideteollisuuteen erikoistunut museoammattilainen.

 

 


Kirjallisuutta

Kuurne, Jouni, toim. Hohto: suomalainen hopea 1600-1830. Helsinki: Kansallismuseo, 2018. 371 s.

Pylkkänen, Riitta. Vanhaa suomalaista hopeasepäntyötä. Helsinki: Söderström, 1947.


Palaa otsikoihin



 
normal-size-image-placeholder

Uutiset

ISSN 2342-0146


Haluatko uutisesi palstalle?

Ota yhteyttä verkkopalvelun toimitukseen:
esinetutkimus@gmail.com

Uutispalstalla julkaistavia juttutyyppejä:


  • Arvio (kirja-, näyttely- tai muu arvio)
  • Kolumni (kantaaottava, poleeminen kirjoitus)
  • Muistokirjoitus
  • Museoiden kuukauden esineet -uutinen
  • Näkökulma-haastattelu (henkilöhaastattelu esinetutkimusta painottaen)
  • Puheenvuoro (kannanotto alan ammattilaiselta)
  • Uutinen (ajankohtaisesta näyttelystä, kurssista, palkinnosta, tapahtumasta, konferenssista, seminaarista, verkkosivustosta, henkilövaihdoksesta, julkaisusta, projektista, esinelöydöstä jne.)
  • Väitöslektio


 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä